*

JarmoNevalainen

Omalla rahalla turvataan talouden toimintaedellytykset

99% kansasta elää valheessa. Enemmistö kansasta edelleen luulee että liikepankkien antolainaus on sidoksissa pankissa olevien talletusten määrään. Herätys! Näin ei ole.

Käytänössä liikepankit kykenevät antolainaamaan rajattomasti ja riippumattomasti keskuspankista. Ainoa mekanismi mikä edes vähän säätelee pankkien hulluja päiviä on oman pääoman tarve. Sitä kyetään kuitenkin manipuloimaan tarvittaessa niin että käytänössä oman pääoman tarve voidaan painaa  2% tuntumaan. Siinä sitä kuuluisaa vipuvartta. Seuraukset tällaisesta toiminnasta ovat kuitenkin katastrofaaliset.

Yksityisten pankkien luottojen luominen saa yhteiskunnassa aikaan tuhoisan "boom and bust"kierteen. IMFn ekonomisti Michael Kumhof on todennut tästä mekanismista "Yksityisesti kontrolloidulla rahan luomisella on paljon enemmän ongelmallisia seurauksia kuin hallituksen rahan luomisella , kriittinen toiminto on, että pankit luovat rahavarannot velan kautta sen sijaan että hallitus loisi ne velattomasti".

Jokainen voi ajatella korottomasta rahasta mitä haluaa, näin on silti ennenkin Suomessa toimittu.
Valtion velkaantuminen yksityisille liikepankeille ei ole pakon sanelema asia. Se on valinta. Nykyisen kurssin muuttaminen on kiinni tahtotilasta.
Yhdysvaltain ja Japanin ovat esimerkkejä siitä kuinka velkaantuminen sisäisesti omalle keskuspankilleen ei ole ongelma muuten kuin poliittisen pelin kannalta.

On tärkeää painottaa että oman keskuspankin käyttäminen valtion rahoitukseen on erittäin vastuulista toimintaa. Keskuspankkirahoitusta pitää harjoittaa periaattella; Joustavuus ja Kurinalaisuus.
Suomessa on toteutettu keskuspankkirahoitusta onnistuneesti kun katsotaan toisenmaailmansodan jälkeistä kansantalouden kehitystä.

Silloin kun vastuu kansantalouden kannalta avaintoimijoilta unohtuu ja lähdetään toimimaan minäminäminä asenteella niin tulokset ovat tuhoisia. Näin kävi vastuulliselle Suomelle 80-90-luvun taitteessa. Silloin arvioitiin Suomen markan ulkoinen arvo totaalisen väärin. Nyt olemme vastaavassa tilantessa vahvan euron mukana.

Omalla rahalla turvataan talouden toimintaedellytykset. Työllisyys, koulutus ja terveydenhuolto ja muut julkiset palvelut sekä kotimaiset investoinnit teollisuuteen ja tutkimukseen. Näin palaamme oikealle tielle 25 vuoden harhailun jälkeen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat