*

JarmoNevalainen

Suomalainen ei ole avun arvoinen

  • Suomalainen ei ole avun arvoinen

Pääministeri Sipilä antaa oman tyhjän asuntonsa pakolaisten käyttöön. Uutinen huomioidaan jopa maailmalla ja se hivelee suomalaisen eliitin hipiää. Onhan se upeaa kun saa huomiota ihan rajojen ulkopuolelta.

Suomen Pankin ”johtaja”, Erkki Liikanen lupaa lahjoittaa Suomen Punaiselle Ristille kuukauden nettopalkkansa. Hän kehottaa muitakin tekemään näin.

SAK lahjoittaa 20 000 euroa jäseniensä rahoja pakolaistyöhön. Siis niitä rahoja jotka SAK:n jäsenet ovat jäsenmaksuina maksaneet siitä että SAK ajaisi heidän asioitaan.

Samaan aikaan suomessa on 10 000 asunnotonta, 25 000 suomalaista käy viikoittain jonottamassa ruokaa leipäjonoissa, pitkäaikaisesta huono-osaisuudesta kärsii reilu 100 000 suomalaista, työttömiä työnhakijoita on TEM tilaston mukaan 490 000, väliaikaisesta köyhyydestä kärsii yli 800 000 suomalaista.

Miten päättäjämme kehtaavat kääntää selkänsä lähimmälle vähäosaiselle, työttömälle, köyhälle? Helposti.

Onhan paljon mukavampaa auttaa ihmistä joka tulee kaukaa, "todellisesta" hädästä. Se on myös media seksikästä, auttaessa heitä kohoaa myös oma profiili, siitähän poliitikon urassa on kyse.

Pääministeri Sipilä paljasti rivienvälistä mistä tässä on osiltaan kysymys kuin sanoi että, hänellä on hyviä kokemuksia irakilaisista työntekijöinä, ahkeraa ja iloista väkeä. Halpaa myös.

Päättäjämme ja heidän takanaan olevat tahot ovat valinneet tien joka johtaa kasvaviin ongelmiin. Kun ensimmäiset ihmisuhrit syntyvät niin kantavatko ne tahot jotka näitä järjettömiä päätöksiä tekevät vastuunsa ja eroavat? Eivät kanna.
Demokratian yksi perus periaatteista on vallan ja vastuun suhde. Vallan mukana pitäisi seurata vastuu.  Suomi on kuitenkin maa jossa päättäjä ei koskaan joudu todelliseen vastuuseen. Aina löytyy hyvä veli joka auttaa ja piilottaa päättäjän johonkin valtion/kunnan/järjestön virkaan tai tehtävään omistamassaan yrityksessä. Ei voi kuin ihmetellä tavallisen kansalaisen pitkää kärsivällisyyttä samojen vastuunsa ”unohtaneiden” päättäjien jatkaessa eri tehtävissä vuodesta toiseen.

Muutos tulee vain tekemällä. Muistakaa meidän päättäjiämme seuraavissa kuntavaaleissa, yhdistys ja järjestö kokouksissa, kaupan jonoissa. bensa-asemilla kun näette heitä. Välittäkää viesti asiallisesti mutta jämäkästi. Niin kuin suomalainen vain osaa.

He nauttivat teidän rahoittamaa palkkaa, he ovat teidän valitsemianne johtajia, he siis työskentelevät Teille! Älkää antako heidän koskaan unohtaa sitä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän JarmoNevalainen kuva
Jarmo Nevalainen

Edellinen blogini poistettiin asiattoman sisällön vuoksi. Olen tehnyt vaadittavat korjaukset.

Jos blogissa on edellen ongelmia odotan Uuden Suomen moderaattorien ilmoitavan syyn miksi teksti on asiatonta.

Omavaltainen tekstien poistaminen ja varoitusten jakaminen kuuluu diktatoorisiin järjestelmiin Pohjois Korean olleessa äärimmäinen esimerkki.

Toivon avointa ja asiallista vuorovaikutusta.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

"Kun ensimmäiset ihmisuhrit syntyvät..."

Mihin pyrit?

Käyttäjän JarmoNevalainen kuva
Jarmo Nevalainen

Ennustamaan tulevaa. Ihmisuhri tarkoittaa väkivallan uhria, pahoinpidelty, raiskattu jne. Myös mittavat aineelliset vahingot kuuluvat samaan kategoriaan.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Älä unohda tulevia nälän ja pakkasen uhreja

Toni Lahtinen

Valtion budjetin yhteydessä leikattiin niin nuorilta, sairailta, työttömiltä kuin vanhuksiltakin. Perustelut olivat selvät. RAHAA EI OLE, JOTEN ON PAKKO SÄÄSTÄÄ. Kaikki kuitenkin muuttui, kun rajojen yli saapuvien turvapaikanhakijoiden määrät alkoivat kasvaa. Rahan puute näyttää kadonneen, ja tilalle on tullut velvollisuus auttaa. Tämä auttamisvelvollisuus koskee kuitenkin vain tänne saapuvia ulkomaalaisia, ei huono-osaisia suomalaisia.

Tapani Heikkilä

Todennäköisesti sekä Sipilä että Liikanen ovat suorien ja välillisten verojen kautta "antaneet" rahaa jo miljoonia euroja suomalaisten hyvinvointiin. Se, että nyt antavat hylätyn kämppänsä pakolaisten käyttöön tai lahjoittavat muutaman tonnin suoraan, on siinä mittakaavassa aika pieni raha.

Käyttäjän JarmoNevalainen kuva
Jarmo Nevalainen

Pari asiaa. Kuka maksaa Sipilän lahjoituksen ajan sähköt, vesimaksut, vakuutukset, asunolle aiheutuneet mahdolliset vahingot. Jääkö asuntoon Sipilöiden huonekaluja? Jos ei niin kuka maksaa uudet? Asunto ei ole mitenkään hylätty vaan tyhjillään asukkaista.

Liikanen toki saa tehdä palkallaan mitä vain. Kysymys onkin siitä että miksi ei maistu suomalaisten auttaminen? Suomalaisten jotka ovat maksaneet veronsa Suomeen, kasvattaneet jälkikasvunsa täällä ja joutuvat nyt olemaan joko taivasalla tai almujen varassa?

MIksi omasta hyväntekeväisyydestä pitää tehdä media tapahtuma?

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Olen muuten pannut merkille että suomesta on ollut työperäistä maastamuuttoa (ei maahan muuttoa). Eliitti ja keskiluokka pyrkii keskieurooppaan ja iberialle, toisin kuin vähäosaiset joista varakkaimmat suuntaavat balttialle ja venäjälle. Yhdysvaltoihin ja Chileen tapahtuva muutto on taas sitten hiipunut.

Käyttäjän JarmoNevalainen kuva
Jarmo Nevalainen

Olen huomannut samanlaista kehitystä. Aivovuoto on tosiasia. Jos tätä asiaa ei saada korjattua niin se tulee osaltaan edistämään Suomen taantumista erillaisten resurssien tuotantopaikaksi.

Toimituksen poiminnat